Kalastustapahtuma Somerniemen kirkon rannassa

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Jokakesäinen koko perheen kalastustapahtuma Somerniemen kirkon rannassa järjestetään tänä vuonna keskiviikkona 10.7. kello 17-20. Jokainen saa tapahtumassa oman ongen ja syöttejä on tuotu kaikille. Aluksi kuullaan kokeneen kalamiehen niksit. Kalastusaikaa on noin tunti. Punnituksen ja palkintojen jaon jälkeen makkaranpaistoa. Ilta päättyy hartauteen. Yhteistyössä Lounais-Suomen kalatalousalueen kanssa järjestetty tilaisuus.

Uusia polkuja

Miten nopeasti aika kuluukaan. Heinäkuusta alkaen olen todellakin eläkkeellä. Syksyllä tulee kuluneeksi 35 vuotta Somerolla asumista.
Työpolkuni on ollut mielenkiintoinen ja mukava, mutta myös haasteellinen. Olen saanut jokaisessa työssä oppia uusia asioita. Toiveeni nuorena oli, että saisin tehdä työtä ihmisten kanssa ja se onkin toteutunut. Olen saanut kohdata ihmisiä vauvasta vaariin.
Työskentelin 30 vuotta päivähoidossa, josta 22 vuotta Somerolla. Sen jälkeen 11 vuotta päihdetyössä A-klinikalla ja lopuksi tämän 2,5 vuotta Someron seurakunnassa diakonin sijaisena.

Elämä on juhla

Sait kutsun juhliin ennen kuin oma äitisikään oli asiasta aivan varma.
Olet saanut jakaa elämänjuhlaa monien ihmisten kanssa.  Tähän asti kestäneen juhlan pituuden ja sisällön sinä tiedät parhaiten.
Näissä juhlissa on ollut hetkiä, joita et olisi halunnut kokea. Pettymyksiä, kipua ja vastoinkäymisiä, jotka ovat voineet saada sinut unohtamaan, että elämä on juhla. Jossakin luopumisen hetkessä olet voinut surun keskellä havahtua siihen, että elämä on lahja. Sillä on alku ja loppu, ja juuri se rajallisuus tekee elämästä käsittämättömän arvokkaan.

Tilaa aihepiirin RSS-syöte