Kevätpolun kirkko

Lähettänyt Carolina Tamsi

Tervetuloa Kevätpolun kirkkoon! Juhlitaan yhdessä päiväkerhojen päättymistä. Seurakunnan pihapiirissä on rasteja, joita voi kulkea omaan tahtiin klo: 17:00 alkaen. Kirkossa on pieni kirkkohetki klo: 19:00, jonka jälkeen tarjolla on iltapalaa. Nähdään täällä! 

Pyhän Birgitan askeleissa Hiljaisuuden polulla

Jeesus vei opetuslapset välillä hiljaisuuteen pois väkijoukoista, jotta nämä saisivat lepohetkiä julistustyönsä keskellä. Jeesus tarvitsi myös itse aikaa kahden Isän kanssa. Tietä ei jaksa kulkea ilman levähdystaukoja. On tärkeää vain olla hiljaisuudessa ja tuntea Pyhän Hengen läsnäolo. Oma reppu lasketaan silloin maahan ja annetaan Pyhä Hengen luoda uutta levon keskellä. Juuri uudistumisen vuoksi nämä hetket ovat niin arvokkaita.

Kevään Solinaa

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Sunnuntaina 27.4. täyttyy seurakuntakeskuksen sali keväisestä musiikista kun Kirkonmäen koulun kuoro johtajanaan Nella-Mari Lindberg, Someron Naiskuoro johtajanaan Olli Salomäenpää sekä Anne ja Pekka Leppälä ja seurakunnan musakerho Martti Rouhiaisen johdolla astelevat lavalle Kevään Solinaa konsertissa. Konserttiohjelma pitää sisällään tuttuja ja uudempia keväisiä kappaleita. 

Kiitos tästä päivästä

Kiitos tästä päivästä! 
Voi mikä ihana valo! Kevät auringon lämpö ja kirkkaat säteet tulvivat sisään kotimme isoista ikkunoista. Valo on täynnä energiaa, mutta auringon säteet ovat myös armottomat. Ne paljastavat kodin pölyt ja ikkunoiden pesutarpeen. Valon myötä tulee pakonomainen tarve uudistaa. Verhot, sohvatyynyt, pöytäliinat. Tummat tekstiilit vaihtuvat vaaleampiin sävyihin.  Mieli on myös kepeämpi. On kulunut vuosi siitä, kun muutimme uuteen kotiin ja uuteen ympäristöön. Muutos oli suuri, mutta elämä on kuin huomaamatta asettunut uomaansa. Ratkaisu oli oikea. 

Tilaa aihepiirin RSS-syöte