Puuhakerho

Lähettänyt Carolina Tamsi

Tammikuussa 2026 alkaa seurakunnan päiväkerhotiloissa puuhakerho. Puuhakerho järjestetään torstaisin klo: 13-16 eskareille ja alakouluikäisille. Kerhossa puuhaillaan, askarrellaan sekä leikitään. Mahdollisuus myös läksyjen tekoon. Kerho on maksuton ja lapsesi saa tulla ja mennä sovitusti. Kerhossa syödään omat eväät. Ilmoita lapsesi mukaan: Johanna Teräväinen puh. +358 44 7214020 

Puuhakerho aloittaa puuhailut viikolla 3!

Hyvää uutta vuotta!

Ei, en ole kääntänyt vahingossa kalenterilehteä ja luule, että nyt eletään jo joulukuun loppua. Ehkä minun pitää tarkentaa. Hyvää uutta kirkkovuotta, sillä viime sunnuntaina, tuomiosunnuntaina, vietimme kirkkovuoden viimeistä pyhää. Ylihuomenna sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina, me aloitamme uuden kirkkovuoden. Silloin myös aloitamme joulun odotuksen, kun sytytämme ensimmäisen adventtikynttilän.

Adventtikirkko ja uusien työntekijöiden siunaaminen

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Uusi kirkkovuosi aloitetaan yhdessä Somerniemen kirkossa adventtisunnuntaina uusien työntekijöiden siunaamisella työhön. Perinteisesti lauletaan myös Hoosianna. 

Messun toimittaa Lilli-Irmeli Hintsa, Marika Viljamaa, Karoliina Aaltonen, Anna-Liisa Forsström, Somerniemen kirkkokuoro. Pieta Knuutila sytyttää ensimmäisen adventin kynttilän. Eveliina Puhakka.

Messun jälkeen kirkkokahvit ja joulupuurot seurakuntatalolla.
 

Alakoulujen advettikirkko

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Tule laulamaan Hoosiannaa ja muut adventinajan laulut. Sukella joulunodotukseen alakoululaisten kirkossa. Musiikissa Kirkonmäen koulun kuoro, opebändi ja Karoliina Aaltonen. Sari Pehkonen, Tanja Erkkilä ja Eveliina Puhakka.
Striimaamassa Paavo Hälli.

Yläkoulun adventtikirkko

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Yläkoulun adventtikirkko Someron kirkossa 28.11.2025 kello 13.30. Kiiruun koulun musaryhmät, Katriina Helmen johdolla, Marika Viljamaa, Tanja Erkkilä, Karoliina Aaltonen, Eveliina Puhakka. Striimaamassa Lauri Mäkinen.

Reitti Jouluun - kun majatalossa ei ollut tilaa

Lähettänyt Essi Torkkomäk…

Reitti Jouluun, perinteeksi muodostunut joulutapahtuma Someron kirkon ympäristössä tarjoaa aimo annoksen nähtävää ja koettavaa. Joulun tarinaan sukelletaan sisään Someron kirkon pääovelta lähtien, matkalle riittää eläimiä ja joulukertomuksen hahmoja ihan jokaiselle näkijälle. Reitti päättyy aidolle seimelle eläimineen ja pienen vauvan puhinaan. Glögiä ja joulupuuroa unohtamatta.

Lähdöt kello 17 ja 19 välillä joten jokainen voi sovittaa tulonsa omiin aikatauluihinsa. 

Tilaisuuden mahdollistaa valtaisa vapaaehtoisten joukkio seurakunnan työntekijöiden avustamana.

Sinä, minun iloni

Ortodoksisessa perinteessä kerrotaan, että erakkomunkki Serafim Sarovilainen otti vastaan luokseen tulijat sanoen: ”Sinä, minun iloni, Kristus on ylösnoussut.” Jäin miettimään, miten paljon parempi maailma olisi, jos kohtaisimme toisen ihmisen iloiten hänen olemassaolostaan. Suomalaiset ovat jonottaneet tuntikausia päästäkseen osallisiksi Äiti Ammanin halauksesta. Miksemme mekin voisi halata useammin, edellyttäen tietenkin, että se sopii toiselle osapuolelle eikä loukkaa hänen henkilökohtaista reviiriään?

Tilaa aihepiirin RSS-syöte